Vauvoja ja sijaisia

Posted on: keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Terveisiä täältä äitiyslomalta. Olen nyt hetken saanut lojua kotona ja ottanut hieman etäisyyttä töihin. Olemme saaneet järjettömät määrät vaatteita, joita nyt ihastelen ja pesen täällä päivästä toiseen. Kukaan lapsi ei tarvitse mekkoja ensimmäisenä kuukautenaan, mutta onpahan nyt niitäkin (joka värissä). Hyvästä kunnostani huolimatta on ihan kiva, ettei tarvitse sitoa päivittäin 13 paria kenkiä montaa kertaa. Tai laskeutua nukkarin lattialle vain huomatakseen, että vielä yksi lapsi kaipaa peittelyä. Näköjään tämä äitiysloman pituus on laskettu fiksumpien ihmisten toimesta, minun kohdalla se osui ainakin fyysisten tehtävien puolesta täysin nappiin. Tulen kuitenkin jatkamaan säännöllisen epäsäännöllistä rustailuani tänne. Minultahan ei jutut lopu, vaikken olisikaan töissä. Varhaiskasvatuksen ilmiöitä voi onneksi seurata myös ulkopuolelta.

Viimeisinä kuukausina töissä sain myötäelää päiväkotimme johtajan tuskaa hänen koittaessa palkata sijaisia meille äitiyslomalaisille. Tehtävähän on vaikeustasoltaan verrattavissa länsimetron rakentamiseen tai Kolumbian rauhan aikaansaamiseen. Länsimetroa tuskin ikinä näemme, mutta Kolumbiassa on ilmeisesti jonkinlainen välirauha tällä hetkellä, joten ehkä tämä antaa toivoa myös Suomen varhaiskasvatukselle. Miten palkkaat pätevää henkilökuntaa, kun sellaista ei ole? Siinä vasta pähkinä purtavaksi. Miten haastatella ihmisiä, joiden tausta on kuin palapeli, josta osa paloista on hukassa? On käyty kursseja siellä ja täällä, näytetään todistusta Perun yliopiston kielikurssista ja puhutaan pidetyistä tanssikursseista Intiassa. Pääaineena on tämä ja tämä, mutta oppilaitos jää vähän epäselväksi. Mutta minkäs teet, palkataan kun ei muutakaan ole. Oli hän ainakin ihminen, mitä nyt ohimennen näin. Jonkinlainen pätevyys olisi hyvä olla, edes sitä varten että voitaisiin tietää kyseisen ihmisen historiasta jotakin. Kysyn tätä viikottain mielessäni ja olen kysynyt täälläkin, mutta kysyn taas: millä muulla alalla voidaan toimia näin? Etsitään kauppatieteiden maisteria, mutta palkattiinkin rallikuski. Ei tätä duunia kato diplomeilla hoideta.

Päiväkotimaailma on uskomattoman haastava juuri siinä tapahtuvan hitaan muutoksen takia. Eri oppilaitoksista tulee nuoria, jotka haluavat oppia ja tehdä uutta. Koulumaailma kokee suurta murrosta, päiväkotien on pysyttävä mukana. Vastassa on kuitenkin vahvaa muutosvastarintaa, vähättelyä ja muutoksen suoraa estämistä. 

Edistyksellisellä johtajalla on aseet aika vähissä, kun kaunopuheista huolimatta muutosta ei vaan anneta tapahtua. Mitä tehdä, kun ei voi edes palkata uusia ihmisiä? En tarkoita, että jokaisen vastavalmistuneen into piukassa esitettyjä kreisejä ideoita pitäisi toteuttaa sillä sekunnilla, kun hän ne suustaan päästää. Mutta ettei ainakaan tyrmättäisi ihan vain periaatteen vuoksi. 

Kun ihminen tulee teilatuksi tarpeeksi monta kertaa, hän lannistuu. Lannistunut työntekijä on kaikkien johtajien kauhu, sitä ihmistä on todella vaikea enää saada suorittamaan entisellä tasollaan. Tarpeeksi lannistuttuaan hän vaihtaa työpaikkaa tai jopa alaa. Jossakin kohtaa siisti sisätyö, edut ja kannustava ilmapiiri alkaa houkuttamaan. Lannistuneimmalle riittää työpaikka, jossa ei ainakaan opeteta keittämään kahvia vain siksi, että “eihän yliopistolta kukaan mitään osaa tehdä”. Minullekin sanottiin aloittaessani, että täällä tulee kestämään noin vuoden, että kukaan minua kuuntelee. VUODEN! Kuka enää nykyään odottaa yhtään mitään, saati sitten vuotta? 

Tapasin kesän päivystyksessä opiskelukaverini. Hän puuskahti toiveen, että saisi joku päivä tehdä työnsä, eikä neuvotella jostakin turhanpäiväisestä. Tässä oli kyseessä vielä hyvin rauhallinen, harkitseva jokaisen johtajan unelmatyöntekijä. Lähtölasku oli siis jo alkanut, ehkä jopa hänen itsensä tietämättä. Kaikissa paikoissa on omat plussat ja miinuksensa, mutta eri aloja nähneenä on pakko sanoa, että viimeinen vuosi on ollut aikamatka 50-luvulle. Onneksi olen matkalla törmännyt upeisiin, innostuneisiin ihmisiin, jotka toivottavasti pysyvät alalla ikuisesti. Se antaa toivoa meille uusille.

Nyt otan omaa aikaa vauvan kanssa ja pohdin omaa tulevaisuuttani. Tässä tarvitaan suuria muutoksia ihan lähivuosina, jotta nuoret saataisiin pysymään töissä. Me uudet olemme useimmiten useamman alan osaajia ja näemme työelämän mahdollisuudet melko laajasti. Olemme valmiita vaihtamaan hyvinkin nopealla tahdilla, mikäli kohtaamme seinän. Emme ymmärrä vanhojen tapojen päälle, emmekä pelkää muutosta. 

En tiedä kenelle heittää tästä palloa? Varhaiskasvatusvirastolle? Emma Karille? Jokaiselle alalla olevalle? Ainakin itselleni olen sen heittänyt ja ottanut jo kopinkin.

1 kommenttia:

Lastentarhaaja All rights reserved © Blog Milk Powered by Blogger