Kirkkoon vai ei? Kas siinä pulma.

Posted on: torstai 10. joulukuuta 2015

Joulu lähestyy ja kohtasin jälleen uuden haasteen työssäni. Miten suhtautua lasten kirkkoon viemiseen? 

Minut on kasvatettu hyvin uskonnottomasti. Vanhempani ovat kyllä menneet kirkossa naimisiin ja meidät on kastettu. Nämä on varmasti tehty vain tavan vuoksi, sillä en ole koskaan kuullut kotona puhuttavan uskonnosta melkein mitään. Olen ymmärtänyt rivien välistä isäni kriittisen ajattelun koskien kirkkoa ja uskontoa, mutta meille lapsille sitä ei ole mielestäni välitetty. Kirkko on ollut meidän perheelle ihan neutraali asia, olen käynyt siellä koulun kanssa sen enempää asiaa miettimättä. Kävin riparin ja olin jopa isosena. Leireille mentiin, koska kaveritkin meni. 

Koulumme nuorisopappi oli ilmeisesti aika maallistunut, koska hänen juttunsa koskivat yleensä hyväksi ihmiseksi kasvamista ja elämäntaitojen opettelua. Uskonnonopettajanikin oli syvästä uskostaan huolimatta hyvin maltillinen. Hän piti kursseja nuorten itsetunnosta ja en ainakaan muista mitään aivopesua. Voi toki olla etten olisi sitä edes tajunnut, ajattelin varmaan hevosia sen aikaa. Olen pitänyt koko kirkko-asiaa vain kulttuuriperintönä ja kirkot ovat minusta arkkitehtuurisesti hyvin kauniita. En voi ymmärtää asiaan uskomista millään tasolla ja yliopiston uskonnon kurssilla varmasti loukkasin joitakin, kun puhuin raamatun saduista ja tarinoista. Niitä ne minulle on, satuja ja tarinoita. 

Ajatus uskontokasvatuksesta on ollut minulle enemmän lasten tutustuttamista uskontoon ilmiönä, joka meillä täällä on. Olin kuvitellut, että voisin viedä lapset katselemaan urkuja ja ihmettelemään kynttilöitä. Kuinka väärässä olinkaan. Tämän muutaman kuukauden aikana päiväkodissamme on käynyt pappi ja olen joutunut viemään ryhmäni kappeliin. 

Päiväkodilla pidettävässä tapahtumassa pappi selitti sodasta pahuutta vastaan ja käski kaikkien pistää kädet ristiin. Supisin siinä omalle ryhmälleni, ettei käsiä tarvitse laittaa ristiin, jos ei siltä tunnu. Koko tilaisuuden sisältö oli täysin irroitettu lapsen arjesta, eikä lasten tarvitse mielestäni miettiä sotaa ja pahuutta. Onneksi ryhmäni muksut eivät varmaan edes kuunnelleet, koska he kertoivat myöhemmin työkavereilleni olleensa jumppasalissa jumppaamassa.

Kappelin tilaisuus oli vähän erilainen. Sen piti epävarma nuori pappi, joka sanoi kertovansa tarinan. Tarinan pääosaa näytteli aasi, joka kantoi Mariaa. Lapsista aasi oli tietenkin huippu. Lauluina oli Tuiki, tuiki tähtönen ja Joulupuu on rakennettu, joka ilahdutti minua. Pappi oli mukava ja arvostin hänen tapaansa esitellä asia tarinana. Tämä taisi kuitenkin olla ensimmäinen kerta, kun hän tapasi lapsia. Seurakunnat voisivat pohtia konseptiaan, voisiko lapsiryhmiä ottaa vastaan vaikka joku asiaan koulutettu ihminen? Joku, joka rimpauttaisi pari laulua kitaralla ja tarjoaisi pullat.

Eduskunta hyväksyi vuoden alussa uuden varhaiskasvatuslain, josta poistui uskontokasvatus. Vanhan lain mukaan päiväkotien kuului tukea uskonnollista kasvatusta. Näitä olivat kirkkokäynnit, hartaushetket ja uskonnolliset tilaisuudet. Nyt puhaltaa kuitenkin uudet tuulet. Uuden lain mukaan päiväkotien tulee antaa lapselle valmiuksia ymmärtää ja kunnioittaa kaikkien kielellistä, kulttuurista, uskonnollista ja katsomuksellista taustaa. Eli osa uskonnollisen kasvatuksen tukemisesta on poistunut. Tilalle on tullut muiden kunnioittaminen ja lasten kasvattaminen maailmankansalaisiksi, niinkuin se mielestäni kuuluukin olla.

Vanha laki meni näin:
Lapsen iän ja yksilöllisten tarpeiden mukaisesti päivähoidon tulee yleinen kulttuuriperinne huomioon ottaen edistää lapsen fyysistä, sosiaalista ja tunne-elämän kehitystä sekä tukea lapsen esteettistä, älyllistä, eettistä ja uskonnollista kasvatusta. Uskonnollisen kasvatuksen tukemisessa on kunnioitettava lapsen vanhempien tai holhoojan vakaumusta.

Uusi muotoilu näin:
Antaa kaikille lapsille yhdenvertaiset mahdollisuudet varhaiskasvatukseen, edistää sukupuolten tasa-arvoa sekä antaa valmiuksia ymmärtää ja kunnioittaa yleistä kulttuuriperinnettä sekä kunkin kielellistä, kulttuurista, uskonnollista ja katsomuksellista taustaa. 

Kysyessäni mahdollisuutta olla menemättä kappeliin, sain vastaukseksi yllättävän kriittisiä kommentteja. Kollegoistani koko ehdotukseni oli käsittämätön. Olisiko reaktio ollut yhtä kova, jos olisin sanonut jättäväni jumppasalin käytön väliin? Olin kuvitellut, että kaikki jotka lapsia opettavat, osaavat suhtautua uskontoon kiihkottomasti. Kuinka typerää minulta. Tietenkin tätäkin asiaa johtaa tunteet, pakkomielteet ja uskomukset.

Uskonnot ovat suuri syy maailmassa käytyihin sotiin, nyt lakiuudistuksen myötä näitä sotia käydään miniatyyrimuodossa myös päiväkodeissa. Minä toivotan tervetulleeksi uuden lakimuutoksen. Nyt on mustaa valkoisella, kun seuraava kappelikeskustelu kahvihuoneessa alkaa. Olen kyllä ihan tyytyväinen kappelikäyntiimme, sen ansiosta tiedän mitä meidän ryhmä ei enää tee.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Lastentarhaaja All rights reserved © Blog Milk Powered by Blogger