Varhaiskasvatussuunnitelmako turhake?

Professori Lea Pulkkinen Jyväskylän yliopistosta kyseenalaistaa lapselle laadittavan henkilökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman. Hänen sanojensa mukaan suunnitelman tekemiseen käytetty aika valuu hukkaan. Tämä aika pitäisi olla lasten kanssa, havainnoida ja auttaa, jos tarvetta on. Luin monta kertaa asiasta kirjoitetun uutisen, enkä tiedä mitä tästä ihmettelisin eniten. Lapsia havainnoidaan joka päivä, se on meidän perustyötä. Laadukasta työstä tekee havaintojen dokumentointi. Laadukas työ on myös suunnitelmallista. Miten ollaan suunnitelmallisia kirjoittamatta mitään muistiin? 

Eniten hämmentää Pulkkisen mainitsema lapsen auttaminen. Sitä varhaiskasvatussuunnitelma juuri on, lapsen auttamista. Siihen kirjoitetaan pieni osuus pienen ihmisen elämästä, missä vaiheessa hän on nyt. Mitä voisimme harjoitella enemmän ja missä hän tarvitsee mahdollisesti tukea. Asioiden kirjoittaminen ylös takaa myös sen, että jokaista lasta ajatellaan ja havainnoidaan, sillä tietoa on saatava siirrettyä paperille. Vasu-keskustelu vanhempien kanssa on kasvatuskumppanuutta parhaimmillaan. Kuinka usein vanhempi saa edes minuutin päiväkodin työntekijältä ilman häiriötä? Mitä jos vanhempi on arempi ja kokee, ettei hänen asiansa olekaan niin merkittävä? Päiväkodin eteinen ei muutenkaan ehkä ole se paikka, jossa kukaan haluaa huoliansa jakaa. Ei voi olla ajan tuhlaamista, että ihmiset saavat istua 45 minuuttia kaksi kertaa vuodessa alas sen ihmisen kanssa, joka hoitaa heidän lastaan. On erikoista, että professori hyökkää keskustelua vastaan. 

Uutena työntekijänä olen kiittänyt tuhannesti ahkeria työkavereitani. Ryhmämme lasten vasut ovat perusteellisesti kirjoitettuja ja kattavia. Minun on ollut helppo hypätä kelkkaan, kun sain lukea lapsista etukäteen. Minua kiinnostaa professorin ratkaisu työntekijöiden vaihtuvuudesta aiheutuviin haasteisiin. Kirjoitettu tieto siirtyy varmimmin eteenpäin. Minä en edes ole tavannut edeltäjääni, miten perehdytys olisi pitänyt hoitaa tällaisessa tapauksessa? Kuulin ystävältäni tarinan, jossa hänen lapsensa uusi opettaja juoksi hänen peräänsä kysyen, onko hänen lapsensa monikielinen ja mitä ne muut kielet on. Ystäväni lapsi on ollut tässä päiväkodissa kaksi vuotta, mitähän hänen vasussa on lukenut? Ja keneksi he luulivat sitä jenkkimiestä, joka hakee kyseistä lasta päiväkodista?

Lopuksi professori kyseenalaistaa analyysien teon ilman psykologista ammattitaitoa. En käyttäisi vasusta nimitystä analyysi, minusta se on enemmän katsaus lapsen elämään juuri siinä hetkessä. Professorin mielestä on siis ihan jees, että ihmiset ilman psykologista ammattitaitoa saa työskennellä lasten kanssa 8 tuntia päivässä, kunhan eivät kirjoita heistä yhtään mitään ylös. 

Hei kaupunki, anna kymppi!

Olen kaupungin työntekijä. Se iski minuun muutama päivä sitten todella kovaa. Entisessä työpaikassani järjestimme 400 ihmisen rapujuhlat. Olen ollut firmassa töissä, josta lähdimme ulkomaille virkistysmatkalle. Yhdessä paikassa sain viikottain erilaisia korruptiolahjoja mainostajilta, makuupussista lahjakortteihin. Olen lähettänyt asiakirjoja taksilla. Miettikää, siellä se mappi on mennyt mersun takapenkillä. Tämä kaikki on tietenkin melko turhaa, ihminen ei tarvitse rapuja viihtyäkseen töissä. Siitä huolimatta tuntuu aivan uskomattomalta kuulla, etten voi ottaa värikopioita päiväkodin kopiokoneella. Se maksaa liikaa. Mehun hinta on ilmeisesti myös noussut, sitä ei saa pidemmille retkille mukaan. Ryhmäni kirjat on nolossa kunnossa, sivuja puuttuu ja kannet ovat irti. Kukaan ei ole vieläkään osannut selittää, miten niitä voi ostaa lisää. Kysyessäni mihin toimitan kuitit, jos käyn ostamassa kirjoja, sain työkavereiltani vastaukseksi itkunsekaisen naurukohtauksen. 

Työntekijät tuovat itse kaiken vähääkään kivan askartelumateriaalin. Seuraavan kerran, kun saat juhlapäivänä itsetehdyn korun tai vempeleen, lapsesi päiväkotityöntekijä on todennäköisesti itse ostanut materiaalin sen tekemiseen. Kekseliäisyydellä ja kierrättämällä toki saa tehtyä vaikka mitä upeaa. Kaikkea ei voi kuitenkaan tuottaa itse, vaikka kuinka innovoisi. Sen äitienpäiväkorun helmet on ihan kaupasta.

Ymmärrän tietenkin, ettei satoihin päiväkoteihin voi syytää rahaa aina, kun joku keksii haluta jotakin uutta. Tietenkin isoja hankintoja pitää kilpailuttaa ja käsitän, ettei näin massiivisessa systeemissä kaikilla työntekijöillä voi olla oikeutta ostaa mitä tahansa kuittia vastaan. Silti tuntuu uskomattomalta keskustella esimerkiksi niistä värikopioista. Värikuvat lasten kanssa on ihan perusteltuja. Pään vaivaaminen tällaisella asialla tuntuu käsittämättömältä. Ostakaa siihen koneeseen värikasetteja ja lopettakaa aikani tuhlaaminen. Haluan lapsille luettavia kirjoja. Puhutaan kuitenkin kympeistä ja satasista. Pienistä puroista tulee iso virta, mutta voiko joku oikeasti olla eri mieltä lastenkirjojen tarpeellisuudesta päiväkodissa?

No miten ratkaisin tämän värikopio-dilemman? Ystäväni teetti ne firmansa tulostusyksikössä. Tähän tarvittiin siis ainakin kolmen ihmisen työaikaa. Olisi kiinnostava tietää, kuinka kalliit leikkikuvat niistä itseasiassa oikeasti tuli.

Kapinaa päiväkodissa

Viime perjantaina oli suuri mielenilmaus, johon osallistui Helsingin sanomien mukaan 30 000 ihmistä täällä pääkaupunkiseudulla. Kun mielenilmauksen ajankohta julkistettiin mediassa, jäin odottamaan miten meidän päiväkodissamme suhtaudutaan asiaan. Koko mielenilmaus tuntui haastavalta aiheelta, koska olen uusi työntekijä enkä heti halunnut hankaloittaa asioita. Kuvittelin johtajan sanovan asiasta jotakin ja odotin palaveria talon yleisestä kannasta. Maanantaina kävin kysymässä asiasta ja vastaukseksi sain puolihuutaen käskyn olla rauhallisesti. Kysyin myös varajohtajalta, mutta hänkään ei halunnut keskustella kanssani. Keskiviikkona minulla oli kaksi psykologia tapaamassa ryhmäni lasta ja kesken heidän leikkihetken johtaja paukkasi huoneeseen. Osallistuminen mielenilmaukseen piti ilmoittaa hänelle puoleenpäivään mennessä kirjalllisesti. Minulla oli siis tunti aikaa päättää osallistunko mielenilmaukseen vai en. Hoidin asiamme loppuun psykologien kanssa ja karkasin lounaalta kysymään johtajalta tarkempia tietoja. Ehdin kysyä uudestaan toimintatapaa koskien mielenilmaisua, johon johtaja vastasi antavansa minulle kirjallisen varoituksen, mikäli aion osallistua. 

Koko tilanne oli absurdi. Olin mielestäni reilu ja kuvittelin meidän olevan samassa veneessä. Olin ollut kuukauden töissä ja minua jo uhattiin kirjallisella varoituksella. Olin jo osittain päättänyt olevani töissä, koska kuuluin vain opiskelijajärjestöön ja koin olevani tämän takia ulkopuolinen koko asiassa. Yhtäkkiä omat oikeudet alkoivatkin kummasti kiinnostaa enemmän. En voi ymmärtää noin huonoa johtamista, asian käsittely jätettiin viime tippaan ja loppumetreillä lähdettiin vielä uhkailemaan. Yle Uutiset olivat haastatelleet työoikeuden professoria Seppo Koskista ja koonneet sivuilleen selkokielisen selvityksen, kuka saa osallistua mielenilmaisuun. Vallitseva oikeuskäytäntö rinnastaa liittoihin kuulumattomat järjestäytyneeseen työvoimaan, kun kyseessä on oikeus osallistua poliittiseen työtaistelutoimeen työajalla. Soitin myös pääluottamusmiehelle, jolta sain saman vastauksen. Ärsytti selvittää tällaista asiaa, josta en ollut alun alkaenkaan niin varma. Ilmoitin johtajalle saamani tiedot meilitse, jossa kerroin myös tyytymättömyyteni huonoon viestintään. Tilanne ei edennyt yhtään mihinkään. Sain puhelinsoiton, jossa johtaja kertoi toteuttavansa vain ylhäältä saamiaan ohjeita. Vaikka heillä olisikin oikeus antaa kirjallisia varoituksia ja toimia kertomallaan tavalla niin todella ihmettelen tarvetta siihen. Miksi ei voida vain keskustella ja sopia miten toimitaan? Enhän minäkään usko lampaana kaikkea, mitä johtaja meille puhuu, miksi hän tottelee esimiehiään sokeasti? Vaikka olisi oikeus antaa jotakin sanktioita, onko sillä uhkailu ihan oikeasti koko työyhteisön luottamuksen rikkomisen arvoista? Tulevat poliittiset päätökset tulevat koskettamaan meitä jokaista alalla työskentelevää, luulisi ylemmällä taholla olevan mielenkiintoa siitä viestimiseen. 

Koko opiskeluaikani kuulin kauhutarinoita välttelevistä johtajista, huonosta työilmapiiristä ja haastavista sosiaalisista tilanteista. Tämän episodin perusteella sanon ongelmien olevan täysin yhteisön itsensä aiheuttamia. Sivistynyt keskustelutaito ei ole kenenkään ulottumattomissa. Meidän päiväkodissa jokaisen tiimin kuuluu kirjoittaa yhteinen tiimisopimus, jossa sovitaan hyvistä käytännöistä ja tavasta keskustella. Seuraavassa palaverissa ehdotan samaa myös meidän johtajalle ja häntä ylemmälle johtoportaalle.